JÄLKIKIRJOITUS

Kun Olavi Virta kuoli heinäkuussa 1972, täytin 12 vuotta saman vuoden syyskuussa. Sieltä löytyy ensimmäinen muistikuva Virrasta: "Miksi sen piti laulaa siitä varjoisen kujan pojasta ei yhtätoistakaan, miksei kahtatoista!" Se oli ainainen harmituksen aihe, kun sen kuuli. Muita sen aikaisia muistoja ei olekaan, virta vei mennessään ja Olavi Virta häipyi ja kuvaan tulivat sen ajan nuorison suosikit.

Joskus parikymppisenä jostain ilmestyi hyllyyn Virran kokoelmalevy Vihreät niityt, sitä tuli joskus kuunneltua. Sitten osui käsiin Käännösiskelmiä-vinyyli. Sekin soi jonkin verran. Sitten hajosi vinyylisoitin, ja niin oli vinyylit vingutettu. Piti hankkia CD-soitin ja kaupanpäälliseksi Vihreät niityt -CD-kokoelma. Mutta mitä ihmettä, "CD-niityissä" oli vain 25 kappaletta! Vinyyliniityillä niitä oli laukannut 32. Petosta! Sama juttu oli Sinitaivas-kokoelman kanssa. Onneksi puuttuvat tulivat sitten Olavi Virran täydellisen CD-kokoelman myötä, siitä "kansan syvien rivien" kiitos niille, jotka ovat olleet hankkeen takana.

Olen siis "löytänyt" Olavi Virran täysin kuuntelemalla. Ostin CD:t sitä mukaan kun ne ilmestyivät ja kiinnostuin miehestä laulujen takana. Tässä esityksestä on jätetty myös paljon oleellista Olavi Virrasta pois, esimerkiksi hänen elokuvatuotantoaan ei ole mainittu ollenkaan. Hänen "taustavoimistaan" monet nimet olisivat ansainneet tulla mainituksi. Hänen perhettään, joka varmasti kaikesta huolimatta on ollut hänelle tärkeä, ei ole mainittu juuri lainkaan. Kuvaukset hänen traagisesta kohtalostaan on jätetty pois. Ne toki ovat tiedossani ja ne lienevätkin parhaiten "talletettu" jälkipolville.

Tämä kuvaukseni on saattanut tuntua yksipuoliselta "ylistyslaululta" Olavi Virralle ja hänen tuotannolleen. Enkä sitä kielläkään, kyllä tämä on "myöhästynyt fanikirje" Olavi Virralle - Maailman Parhaalle Laulajalle.

 

Turussa 24.12.1996 / Helmeri Pajunen