5.0 KUNINGAS JA TANGOT

Tangot ovat kiinteä osa Olavi Virtaa. Hänet muistetaan ensimmäiseksi juuri tangoista. Tangot ovat kuitenkin "vain" 23 prosenttia hänen koko tuotannostaan. Tosin tämä 23% sisältää 136 tangoa! Luku on vähintäänkin kunnioitettava, se voisi määrältään olla monen "tavallisen taiteilijan" koko elämäntyö.

Useimpien Virran tangojen laatu on yhtä kunnioitettava kuin niiden määrä. Seinäjoella valitaan vuosittain tangokuningas. Tapahtumasta on tullut suomalaisille tärkeä, ja se tuntuu kasvattavan suosiotaan vuosi vuodelta. Se ja yleensäkin kaikki tapahtumat, jotka tuovat ihmisille iloa, ovat paikallaan. Mutta "tangokuningas"-nimitys on kärsinyt Seinäjoella inflaation. Kuninkaita ei valita vuodeksi kerrallaan. Kuninkaaksi synnytään. Ja vaikkei Olavi Virta ehkä syntynytkään tangokuninkaaksi, niin sellainen hänestä kuitenkin tuli. Omilla avuillaan, ei raadin valitsemana. Olavi Virta on Kuningasten Kuningas. Vertaistansa vailla koko maailmassa.

Kirjassa Olavi Virta - legenda jo eläessään mainitaan että "koko maailmassa ainoa tangokuningas, jonka voi tasavertaisesti rinnastaa Virtaan, on Argentiinan legenda Carlos Gardel." En yhtyisi välttämättä tähän näkökantaan. Ranskalaissyntyisellä Gardelilla on toki kiistatta merkittävä sija tangon historiassa. Suurin arvo lienee sillä, että hän teki tangosta salonkikelpoisen sekä Euroopassa että Amerikassa. Carlos Gardel on kyllä todellinen legenda, varsinkin Argentiinassa. Vielä nykyäänkin yli kuusikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen hänen levyjään julkaistaan yhä uudelleen ja hänen elokuviaan saa videoina. "Cada dia canta mejor - hän laulaa joka päivä paremmin", sanovat argentiinalaiset Carlitoksestaan, tarkoittaen sillä että hän "elää" edelleen kansansa keskuudessa. Kunnia argentiinalaisille, jotka osaavat arvostaa tangokuningastaan, mutta Gardelin äänestä ja esiintymisestä huokuu sellainen paatos, jota ei löydy mistään Virran esityksestä. Olavi Virta laulaa puhtaasti, ilman ponnisteluja ilman teatraalisuutta, joten vertaus Gardeliin on mielestäni ontuva. Olavi Virtakin "elää" ja laulaa ja hän laulaa joka päivä yhtä loistokkaasti.

Todettakoon, että Gardel ei kuollut Bogotassa kuten em. kirjassa sanotaan. Lento-onnettomuus, jossa hän menehtyi, tapahtui Medellinin lentokentällä, kone oli tulossa Bogotasta6. Ainakin yksi yhteinen tango Virralla ja Gardelilla on, La Cumparsita. Virralla ei ole monta argentiinalaista alkuperää olevaa tangoa, yksi syy tähän saattaa olla hänen orkesterinsa pitkäaikainen jäsen ja monen hienon kappaleen sovittaja Matti Viljanen. Viljasen mukaan "argentiinalaisiin tangoihin ei saanut puuttua, koska säveltäjät olivat ajatelleet ne loppuun"4. Virran loistokkuus tulee parhaiten ilmi kun kuuntelee hänen klassikoitaan ja vertaa niitä jonkun toisen versioon samoista kappaleista.

Kaikki varmaan tunnustavat Eino Grönin ansiot suomalaisessa musiikissa, myös tangolaulajana, mutta kun kuuntelee hänen versionsa Tango Desireéstä ja Olavi Virran Desireén, tulee väkisinkin mieleen, ettei niillä ole muuta yhteistä kuin sanat. Tämä ei millään muotoa ole epäluottamuksenosoitus Eino Grönille, hänelläkin on omat kiistattomat ansionsa (esimerkiksi Malandon Guapita, sanat J. Vainio).

Olavi Virran Tango Desireé on hänen tangojensa loistavin timantti. Aidon timantin lailla se on ikuinen ja jäljittelemätön. Siinä on kaikki timantin ominaisuudet, kun valo osuu timanttiin, niin se välkehtii aina uudella tavalla eikä katsoja koskaan väsy katsomaan timantin loistoa. Timantti vastustaa aikaa, se ei kulu kosketuksesta. Olavi Virta on äänellään tehnyt Tango Desireéstä timantin, ikuisen. Pirjo Kukkonen on kirjassaan Kielen silkki (1993) analysoinut Desireén sanat. Kukkonen toteaa myös, että "siinä yhdistyvät mielettömyys asiatasolla (Argentiinan pusta!) ja syvällisyys tunnetasolla". Olavi Virta hioi tämän "asiatason mielettömyyden" "näkymättömiin" ja loi timantin. Pirjo Kukkonen toteaa samaisessa kirjassaan, että "Olavi Virran laulamana se [Desireé] saa liikkeelle ihmeellisiä voimia ja että se on aistimus, jota ei tarkasti voi määritellä". Kukkonen on muutamaan riviin puristanut kaiken oleellisen Olavi Virran Tango Desireéstä ja miten se vaikuttaa kuuntelijaan.

Timantit herättävät ihmisissä käsittämättömiä intohimoja, "ihmeellisiä voimia", jotka ovat tavallaan vain "aistimuksia". Ja kun Olavi Virta laulaa Tango Desireén, niin se on kuin timantti, johon valo osuu. Timantti välkehtii aina uudella, loistavalla tavalla. Virran laulamana Desireé on aina "uusi", häikäisevä. Kuten timanttikaan ei menetä loistoaan vaikka sitä katsoisi uudelleen ja uudelleen, ei Olavi Virran Tango Desireékään menetä hehkuaan, vaikka sitä kuuntelisi loputtomiin. Sen voi kuunnella "tuhansia" kertoja ilman että oppii sanat "ulkoa". Se ei johdu siitä, että sanat olisivat jotenkin "toisarvoiset".

Heti ensi soinnuista alkaen Olavi Virran Tango Desireé ottaa kuulijan valtaansa ja pitää lumoavassa otteessaan. Kuuntelija havahtuu vasta viimeisessä säkeessä, kun "voi lyhdyn nyt jo sammuttaa". Näihin viimeisiin sanoihin "herää" ja ihmettelee, miten se alku menikään. Sama toistuu seuraavilla kerroilla. Jos sanoja haluaa todella "kuunnella", täytyy niihin keskittää kaikki huomionsa ja silti se on vaikeaa, sillä jokaisessa kuuntelukerrassa on jotain ainutlaatuista, neitseellistä. Olavi Virran Tango Desireé ei sovi tanssittavaksi, se on parhaimmillaan kun sen kuulee yksin, omassa rauhassa irti muista. Toisen läheisyys rikkoo tunnelman, aistimus ei ole täydellinen.

Harri Hirvi kirjoittaa Olavi Virran koottujen levyjen osan 21 esipuheessa seuraavasti: "Olavi Virtaa onkin sanottu tangokuninkaaksi, eikä suotta". Viitaten Tango Desireéhen Hirvi jatkaa: "Jo pelkästään tämän äänitteen perusteella tuota väitettä voidaan pitää täysin oikeana". Harri Hirven kommenttiin on varsin helppo yhtyä. Tangokuninkaan arvonimi kuuluu itseoikeutetusti Olavi Virralle. Hänen tangojensa listalle kuuluvat monet, kaikille tutut ikivihreät: La Cumparsita, jonka Virta levytti Metro-Tyttöjen kanssa 1953 ja Harmony-Sistersien kanssa 1956. Romanesca (1957), Romanialainen kitara (1956), Ennen kuolemaa, jonka Virta myöskin levytti kahteen kertaan (1944, 1953); tosin eri sanoin, Rakkautta ei se ollut (1957).

Nämä ja monet muut ovat usein kuultuja Virran Suuria Tangoja. Mutta 136 tangolevytykseen mahtuu monia todellisia helmiä, joita valitettavan harvoin kuulee soitettavan. Mainitsemisen arvoisia ovat vuodelta 1953 olevat: Älä tyttöni itke, Voi 1 päivä olla 100 vuotta, Sulle laulan mä hiljaa ja Tuulikannel. Viimeksi mainittu on Virran oma sävellys ja sanoitus. Näissä kaikissa mainituissa vuoden 1953 tangoissa Virran ääni soi herkän pehmeästi ja niissä on tuoreuden tuntua johtuen ehkä siitä, että niitä harvoin kuulee, kuten mainittu. Tulkoon tässä yhteydessä vielä mainituksi Kylmät huulet, joka on kylläkin sovitettu tango-beguineksi, vuodelta 1955. Se on todella ihmeellinen kappale, joka saa aikaan "kylmät väreet". Olavi Virta laulaa siinä "itsensä" kanssa. Metro-tytöt levyttivät kappaleen myös vuonna 1955.