1.0 SUKUHISTORIAA

Olavi Virta on Sysmän suuri poika. Hän syntyi siellä Särkilahden kylän Riuttalan torpassa 27.2.1915. Kasteen yhteydessä hän sai nimekseen Oskari Olavi Ilmen. Oskari-nimen hän sai isänsä ja isoisänsä mukaan. Olavi-nimi on mitä ilmeisimmin annettu Sysmän Pyhän Olavin kirkon mukaan. Juho Oskari Ilmen suomensi sukunimensä Virraksi vuonna 19261. Oskari Olavi oli isänsä Juho Oskarin ja äitinsä Ida Marian ainoa lapsi. Juho Oskari oli suutari ja Ida Maria ompelija. Vanhempien avioliitto päättyi sittemmin eroon. Ero ei ilmeisestikään ole ollut virallinen. Kirjassa Olavi Virta - legenda jo eläessään mainitaan että Ida Maria "oli katkera entisestä elämästään ja miehestään", ja hänen olleen vihainen, siitä että Olavi Virta oli järjestänyt isänsä hautajaiset. Niin tai näin. Tätä käsitystä ei tue se tosiasia, että heidät on kuitenkin haudattu samaan hautaan Helsingin Malmille. Juho Oskari kuoli vuonna 1958 67-vuotiaana ja Ida Maria kuutta vuotta myöhemmin kolme päivää ennen 75-vuotispäiväänsä. Ehkä hänen tunteensa—erosta huolimatta—eivät olleet kokonaan kuolleet tai eivät ainakaan muuttuneet vihaksi Juho Oskaria kohtaan. Katkeroituminen ei liene kuitenkaan ollut niin totaalista kuin em. lähde antaa ymmärtää. Halu tulla haudatuksi hänen viereensä tukee tätä käsitystä. Myös Olavi Virta on haudattu samaan hautaan Malmille, kortteliin 90, riviin 52.